Liikunnallisen elämäntavan kehittäminen Kaavin kunnassa -hanke (hanke käynnissä)

Itä-Suomen Aluehallintovirasto (ISAVI) on myöntänyt Kaavin kunnalle valtionavustusta 22 500 euroa liikunnallisen elämäntavan kehittämishankkeeseen. Valtionavustuksen lisäksi Kaavin kunta osallistuu hankkeen toteuttamiseen 22 500 euron omarahoitusosuudella. Hankeaika on 15.4.–31.12.2024. Hankkeen tarkoituksena on aktivoida kuntalaisia liikunnan pariin sekä hyötymään liikunnan merkittävistä terveysvaikutuksista. 

Hankkeen tavoitteena on tukea kaavilaisten kokonaisvaltaista terveyttä ja hyvinvointia sekä lisätä liikkumista kuntalaisten keskuudessa koko heidän elämänkulussaan. Tavoitteena on myös tukea ja vahvistaa perheiden omaehtoista liikkumista. Hankkeen kohderyhmänä ovat kaavilaiset, lapsista aina ikäihmisiin saakka. Lisäksi hankkeen erityisenä kohderyhmänä ovat vähän liikkuvat henkilöt. 

Hankkeen myötä Kaavilla järjestetään yksilöllistä liikuntaneuvontaa, liikuntaryhmien ohjausta sekä liikuntatapahtumia eri yhteistyötahojen kanssa. Ohjattua liikunta- ja terveystoimintaa järjestetään kuntalaisten tarpeiden ja toiveiden mukaisesti koko hankekauden ajan. 

 

Lisätietoja: 

liikunnanohjaaja Riina Manninen: riina.manninen@kaavi.fi, +358 44 753 0550 

Siirry takaisin sivun alkuun