PIMEET JA PINNALLA

Liikunnallisen elämäntavan kehittäminen Kaavin kunnassa -hanke jatkuu vuonna 2025

Liikunnallisen elämäntavan kehittäminen Kaavin kunnassa -hanke jatkuu vuonna 2025! 🏋Hankkeen tavoitteena on jatkaa kaavilaisten kokonaisvaltaisen terveyden ja hyvinvoinnin tukemista sekä lisätä liikkumista kuntalaisten keskuudessa. Samalla jatketaan myös liikuntapalveluiden tuottamista: ohjatut liikuntaryhmät, liikuntaneuvonta ja tapahtumat.

Liikuntaneuvonta Kaavin kunnassa

Haluatko lisätä liikettä arkeesi? Etsitkö itsellesi mieluista tapaa liikkua? Kaipaatko tukea liikunnan aloittamiseen?

lapsia leikkimässä liikuntapuistossa

Liikunnallisen elämäntavan kehittäminen Kaavin kunnassa -hanke 

Itä-Suomen Aluehallintovirasto (ISAVI) on myöntänyt Kaavin kunnalle valtionavustusta 22 500 euroa liikunnallisen elämäntavan kehittämishankkeeseen. Valtionavustuksen lisäksi Kaavin kunta osallistuu hankkeen toteuttamiseen 22 500 euron omarahoitusosuudella. Hankeaika on 15.4.–31.12.2024.

 ILOLLA – ryhmätoiminta Kaavilla

ILOLLA-hanke aloittaa ryhmäliikuntatoiminnan helmikuun alussa, ensimmäinen aloituskerta on tiistai 6.2.2024, toiminnan kellonaika 9-11. Pohjois-Savon Liikunnan puolesta toiminnan vetäjänä on joko Esa Pietikäinen tai Tanja Tukiainen ja toiminta kestää 2h / kerta, joillakin kerralla kesto 2,5h ja tämä ilmoitetaan ennakkoon. Toiminta sisältää keskustelevan ja vuorovaikutuksellisen tietoiskun päivän teemasta ja sen jälkeen toiminnallisen osion, joka voi sisältää […]

Siirry takaisin sivun alkuun